Pitkän harmaan jakson jälkeen tunsin yllättävää optimismia. Pilalle menneelle ei voi enää mitään. Pakkaan tavarani ja siirryn eteenpäin. Tai taaksepäin. Tai otan pari askelta sivulle, ja sitten tuonne, ja toivon, että joskus olen kotona.
Or in other words: After a long silence and much muddy waters, a sudden wave of optimism came. Certain things are ruined and, simple as that, can't be helped. I pack my things and go, onwards, or back a bit, or a little on the side - don't know yet, but somehow I hope I know when I get there.
No comments:
Post a Comment