My Number One

 
   
   
 
   

Opiskelijan kevät on aina superkiireinen - juuri silloin iskee pahin into siivota ja järjestellä. Pienen pieni naula ja iskin ykkösen siihen. Ykkönen on lahja entiseltä poikkikselta.

Or in other words: There's a terrible amount of deadlines in studies. Terrible desire for clean-ups, fix-ups & dusters. Couldn't resist, put one small nail on the wall and this number one in mint is on. A gift from a previous number one in my life.

     

         

   

Ps. Televisio ja digiboksi eivät aivan mahdu vanhaan Hartwallin limulaatikkoon, toista laatikkoa käytän sohvapöytänä. Yngh, näyttävät aika hirveiltä. Olisipa hienoa, jos voisi korvata ne ihan oikeilla huonekaluilla, mutta toistaiseksi jopa Ikean yksinkertaiset lipastot ovat budjettini ulottumattomilla. Puhumattakaan Hayn tarjotinpöydästä, joka on tämän hetken suosikki numero yksi. 

Ps. Or in other words: Haven't figured still out where or how to put my tv & other stuff. Or rather, I have, just don't have it on my budget. I'm a student; it has it's limits. The old wooden box serves till that, with another one as my coffee table. I have a fantasy about simple white Ikea cabinet & a white Hay tray table. 

     

   

There's Some Colour On You

   
     
   
     

Pic Topshop.com.      

   

Ostin uuden paidan ja samalla uuden värin vaatekaappiini. Oranssi pallokuosinen kauluspaita Topshopilta on täyttä sirkusta. Niin absurdia, että sen on pakko olla hyvä ajatus. Kuvittelen, että etenkin mustat kuproshortsit ja musta nahkatakki jotenkin taittaisivat sekoiluviboja hyvällä tavalla. Kauluspaitojen pukemisessa on parasta ovat muuten juuri kaulukset - neulepaidan kanssa kuviota ja väriä näkyy vain vähän. On hauskaa ja jännää, kun mustan paidan alta näkyy paidankaulus.

Viime kesänä otin haltuuni sinisen eri sävyjä vaaleansinisestä farkunsiniseen. Rakastan kokomustaa, mustaa, mustaa ja valkoista, mutta varovasti opettelen käyttämään ja rakastamaan muitakin värejä vaatteissa. Vaaleanpunaisia mekkoja on kuulemma jo liikaakin (en tiedä, onko mahdollista, aina on tilaa vielä yhdelle). Sinapinkeltaisessa olen heilunut jo muutaman vuoden. Beigeä kokeilin talvella varovasti alennusneuleessa. 


Or in other words: This circus blouse from Topshop is a new piece & new colour. I've never ever worn orange before. Plan testing shyly with black cupro shorts and black leather jacket. And if I get cold feet, best put a black pullover on top of it.
Last summer I took over blue hues, light blue, aquamarine & denim. Have a collection of pink dresses. Beige was tested with a silk-kashmir knit from a sale over winter. I'm a black on black and occasionally black and white minimalist on core, with a preppy edge. But one gotta try & do new stuff. 

  
PS. Thought the Dutch were crazy. But apparently so am I. 

The No Goth Girls

    

     

     

     

    

Pics from Pitchfork.

   

Kuulemma ihmiset, jotka yli 18-vuotiaina värjäävät hiuksiaan mustiksi, ovat ihan gootteja. Yritin kyllä selittää, että en ole ollut gootti viimeiseen sataan vuoteen, että those days are behind me. Annoin sen kommentin kyllä anteeksi, onhan se ymmärrettävää. Joistain kohdista vain näyttää siltä, että olen aika gootti; esimerkiksi varmaan jostain tosi erilaisesta pisteestä katsoen. Oikeasti olen nykyään vain matkalla johonkin, jostakin, joka joskus oli tosi goottia. 

Musiikkimakunikin on ihan eri. Paitsi joistain en luovu, kuten Siouxsie & the Bansheesta.  Loukkaannuin ihan oikeasti, kun joku sanoi Siouxsieta huonoksi laulajaksi. Postpunkhan ei ole varsinaisesti goottia, sitä kuuntelevat sitä paitsi nykyään kaikki. 

Uusi lempibändini Dum Dum Girls ei ole gootti, mustat hiukset ja punainen huulipuna ovat klassista rokkia. Jules ja Kristin näyttävät supertyylikkäiltä. Voisinko päästä jotenkin vetoamalla näihin tsubuihin? 

Or in other words: I wasn't offended, but I was called a goth the other time. Black hair dye over 18 is goth, he said. I'm not, I'm like past that. I was I like I used to be, now I'm just fine. 

Taste in music is totally not the same thing. 

Black hair goes so well with red lips and leather jackets. Like Jules & Kristin in the Dum Dum Girls. How cool are they, huh. 


    

    Except this one from NME.

    

      

Afterthought: Come to see it, other hair colours are cool, too. 

Jk. Muut hiusvärit ovat cool, myös, nyt kun katson tarkemmin. 

  
    

Colours Of Spring, Like Black

   
     
       
       

     
       
Värit ovat niin kivoja ja hienoja, ja aina välillä vedän jonkin muun värisen vaatteen päälleni, ja uhoan että hei, tämä mekko ei ole musta. Toisinaan se on hieno, super, makea ja cool juttu, ja sitten aina välillä se ystäväni laitoin sen saman mekon kuin aina ennenkin onkin yllättäen ihan täsmälleen samankaltainen kuin se ei musta mekkoni ja näytämme koko illan morsiusneidoilta. Sometimes you win some, ja sitten aina välillä revin hiuksiani epätoivossa, koska minulla ei ole tarpeeksi mustia mekkoja kaapissani!


Or in other words: Sometimes you win some, sometimes you wear something other than black. On Saturday at my niece's 5th birthday Topshop mid-length dusty pink chiffon dress was a hit, the column dress was just made for sitting on the floor & cutting paper dolls. At a club opening other night, my friend's 'oh the same old usual dress as always' was almost exactly like the Topshop cobalt blue lace dress I had on. & we looked like bridesmaids. I like Topshop. Oh, I don't know, maybe I don't have enough black dresses yet. With pockets, that is, anyway.


     

I Thought That My Life Would Suddenly Improve If I Got A New Leather Jacket

 
 
   
   

Stolen from Séamus Gallagher.

 
   
Ajattelin, että ostettuani uuden nahkatakin elämänlaatuni paranisi 100%. Olin niin oikeassa.

     
Or in other words: Got myself a new leather jacket. Life improved 100 %. 

    

So True

 
 

The Invisible Woman kirjoittaa Guardianin verkkosivuilla bleisereiden kaikkivoipaisuudesta, ja on niin oikeassa. Bleiseri sopii kaikkiin asuihin ja tekee niistä vakuuttavampia välittömästi. Tajusin sen hankittuani vihdoin mustan, yksinkertaisen ja istuvan bleiserin Tokiosta pari vuotta sitten. Testasin mustan bleiserin kykyä tehdä kaikista asuista uskottavampia kerran heittämällä jakun pyjaman ja villasukkien päälle. Olisin voinut mennä palaveriin, pankkiin tai vetämään koulutuspäiviä niiltä jaloilta. Anekdootin kannalta on tylsempää että vein vain roskat. Jil Sanderin Uniqlolle suunnittelema bleiseri on lempivaatteeni.

Or in other words: A Jil Sander for Uniqlo black simple blazer couple years ago is the best damn thing I've bought in years. Wear it everywhere, taking out the trash on top of a pyjamas to every presentations or lecture. The Invisible Woman on Guardian is so true. 

  

    

I'm Medicated, How Are You?

   
     
     
   
   
   

Nämä ajat ovat varmaan ihmisen parasta aikaa, ja pahinta aikaa. En koskaan osannut kuvitella tätä päivää: tässä kuva siitä. Otin sarjan omakuvia kuolevien tulppaanien ja kukkivan magnolianoksan kanssa 30-vuotispäivänäni. Juhlat ystävien kanssa ovat takana viikko sitten, tänään olin perhebrunssilla. 

Yksityiskohta: Viime joulun aikaan ihoni meni kummalliseksi. Lääke iho-ongelmiini on pahempi kuin itse vaiva; kaikki huomio menee siihen, että kasvojen iho on tulessa, lähtee irti ja kaikkea sitä ei saa meikillä piiloon. 15 vuotta sitten olisin mennyt palasiksi, toistaiseksi tämä menee tässä. 

Öisin valvon, mutta olen löytänyt täydellisen mustan, istuvan bleiserin ja takaisin opiskelemaan ainetta, jota olen aina rakastanut; en tiedä, mikä minusta tulee aikuisena. Asun yksin minikodissani, sotken oikean ja vasemman joskus keskenään ja sotken valkoisia paitoja, mutta ostin sen magnolianoksan itselleni, jotta heräisin johonkin kivaan. 
   
    
Or in other words: Never could picture myself this way, turning 30. Here's the picture. Feels content, not there yet, but getting somewhere; I found a few years ago back to a field to of study I love. Broke up, I broke down, I'm alone but pretty happily. Found a flat, found some friends. Lost old ones, hope we'll meet again some day, but I'm not counting. Still wonder daily if I'm too skint to buy a cup of coffee, that sucks but somehow not that much.

Detail: Right in time for my birthday had skin problems like I've never gotten before. Went to the doctor. It seems the cure is worse than the illness; the skin on my face feels & looks burnt. But I'm happy it's now. 15 years ago I was anything but laissez-faire about looks. 

I still get afraid at nights and fear everything's dying. Can't tell a right from left without thinking. Don't still know what to do when I grow up. But it's allright. Don't know if we were supposed to feel like this, don't know if we were supposed to be like this. It was the best of times, and it was the worst of times.
      
  

     
       
     

Easter-ish

   
   
   
   
   

   
   
Tämän lähemmäs en varmaan pääsiäiskoristeluita mene. Oksat ja rumankauniit (sekä ihan sairaan kauniit, oi Pinterest, oi oi!) kananmunat ei näy täällä. En vihaa pääsiäistä, ainoastaan suklaamunia, enkä jaksa rämpiä pusikoissa etsien oksia.

Or in other words: This is probably the closest I get on Easter deco. Hate chocolate easter eggs, have no desire to collect any twigs. I don't hate the fest, I just can't get any more out of myself than this regular spring thing. 
 
    

Art Deco Blah Blah (But Love Finnish Contemp Photograph)

   

    

     

     

     

       

 
   
Tykkään nykytaiteesta ja pienistä gallerioista, en osaa odottaa mitään tiettyä ennakkoon. Anni Leppälän (s. 1981) valokuvia on Galleria Amassa vielä sunnuntaihin asti. Leppälän Viime vuodet -näyttelyssä oli esillä se järkyttävän kaunis vedos tytöstä punaisessa hiusnauhassa juuri ennen pimeää, mutta myös muita niin kauniita ja herkkiä kuvia, joissa punertavahiuksinen tytönhahmo piirtyy esiin tummaa taustaa vasten. En kestä. Leppälän kuvat ovat niin kauniita ja monitulkintaisia, etten edes mieti vaan nautin, mikä on superharvinaista, koska tykkään analysoida ja nähdä eri käsitteitä, asioita ja tulkintaa.

Ei Amos Andersonin ART DECO ja taiteet, France-Finlande 1905–1935 näyttely huono ollut. Se oli vain rajallinen. Art deco maalaustaiteessa on jäänyt hämäräksi. Se on niin vahva tyyli dekoratiivisessa taiteissa. Ääh, onko Suomessa edes taiteessa art decoa, mitä, näyttelyyn oli saatu esille Venny Soldan-Brofeltin 1920-luvun töitä, Yrjö Ollilaa sekä Nikolai Kaariolta, joka maalasi Turun modernismin liepeillä, muutama pienehkö, yllättävä työ, joissa näky 1920-luvun alun art decon pastelliset värit, antiikin vaikutus sekä Kaarion töissä geometrisuus, joka kohtaa dekoratiivisuuden ja leikittelevän sisällön tumman ja kullan värikontrasteissa. Mutta vertailu ranskalaiseen Maurice Denis'in ei välttämättä tee Juho Rissasen tai Eero Järnefeltin art decoa, sori. Veistostaiteessa art deco on paljon helmpompi nähdä vaikka Wäinö Aaltosen tyylitellyissä yli-ihmisissä tai Janssonin herkissä figuureissa. 

Yllättävästi hienoin osuus oli art decon ja 1920-luvun tanssin yhteenkietoutuma. Piti hätistellä ihan kauemmas niistä. Haluan lisää Isadora Duncania! 

Or in other words: Was art deco really an art form or does it show stylistically on in decorative arts? Baffled. Finnish Art Deco in painting is sure a mystery, Nikolai Kaario was a nice surprize and Venny Soldan-Brofelt's pastels, too. The concept & graphic design of the exhibition the Amos Anderson ART DECO and the Arts, France-Finlande 1905–1935 was a thrill, I'm not sure if the concept should be the main attraction at the show. Enjoyed the part about Art Deco & dance! Want more of Isadora Duncan! 

Anni Leppälä at Ama Gallery was so sweet. Go see, it ends on Sunday.

   

     

     

And What I Really Got

   
     
     
     
   
   

    

      

Osana tätä leikkiaikuisen elämääni rakastan saada ja antaa lahjoja. Lahjoista nauttiminen voi olla jokapäiväistä, listojen tekemistä, arkiesineiden käyttämistä, taiteen ihastelua - ja se ihana, kamala lahjapöydän perinne. Aina muutama päivä lahjojen lahjojen antamisen tai saamisen tienoilla ne lahjat kootaan yhteen ja niiden ympärillä huokailen, ihastelen ja ällistelen, kiitollisuuttani siitä että saan antaa ja ottaa vastaan, ja että joo, maailmassa tehdään kauniita, kivoja esineitä.

Viikon alussa vielä muutama synttärilahja nökötti sängyllä juhlien jälkeen. Ystävät, jotka toivat bileisiin vaahtokarkkeja, olivat tajunneet ihan oikein lempivärini, P.G. Wodehousen Jeeves & Wooster Omnibus kertoi vastauksen ihan kaikkeen. Sitä on pakko lukea ääneen, ja aksentilla. 

Maailman kauneimmassa rasiassa oli pieni käärö, kaksi lippua, joilla me karataan sirkukseen. Ihanalta koulukavereilta sain Hayn puuterivaaleanpunaisen vihon, johon voin kirjoittaa dada-runoja ja automaatiokirjoituksella, washiteippiä sekä pillejä, jotka tökkäsin heti mansikka-avokadosmoothieen, jonka sävyyn raidat sopivat ihan täydellisesti. Toinen toi Lontoon -tuliaisena pienen uniikin taidekirjan. Paras ystäväni, joka tietää lempikauppani nimen ja makuni paremmin kuin minä itse, antoi jotain mitä olen hypistellyt koko talven: täydellisen istuvat nahkakäsineet. Kolmannen yliopistoystävän paketissa oli mitä ihanin heijastava rintakoru. 

Hattu unohtui kuvaan muuten vain. Lisäksi sain ruokalahjoja, jotka on jo syöty! 

Or in other words: In my lame, pseudo-adult life where I pretend to pay my bills but go to sleep very late, I still love presents, to give & to get. I got such pretty presents last weekend I couldn't resist when couple of them hung out on the bed. & I gathered all of them to this embarrassing group photo. As you can see, I got marshmellows(!), Jeeves & Wooster Omnibus, tickets to the circus, a Hay notebook in dusty pink, small unique art book, straws, leather glowes and pretty neat brooch, I have the best friends girl could wish for! And something else, too, but that's already eaten.

Thank you, I'm sure I'm not worthy!