Jun 29, 2010

Mökki Style / Camping Chic


Tänä vuonna saaressa oltiin märkiä ja karuja. Laskin, että tärkeimmät olivat kuitenkin kanssani - hyvä seura, erinomainen ruoka ja juhannussauna.  

Sain lievät nuhteet mökkityylistä! Mökkityylin idea on kierrätys: kaikki sen tuntevat. Se, mikä poistuu normaalista käytöstä, päätyy mökille. Melkein koko 80-luku ja iso osa 90-lukua löytyvät mökiltä. Kaikki on isoa, lämmintä ja omituista ja niitä kuuluu yhdistellä reippaasti. Luulen, että ain miinuspisteitä ennen kaikkea puhtaista Converseista, tyköistuvasta (tai sinne päin) yläosasta ja hameesta, joka ei ollut vanhimpiani, vaikkakaan ei ihan uusin. Poseerasimme kasvatuksellisessa mielessä. Hyväksyvä merkintä tuli kuitenkin käytännöllisestä AA:n parkatakista - se on samalla ainoa hupullinen vaate, jonka omistan.





Viime vuonna juhannus Pohjanmaan rannikolla näytti kuivalta ja kauniilta.

Or in other words: Last year midsommer's eve went beutifully on dry land by the sea. 

This year set was different - wet inland island with no electricity or running water. The debate was on hot on the topic of mökki style or camping chic and how it should be done. The whole of the look is based on discarded, but convenient & warm pieces from past decades and combined with ease and flaymboyance. 

I get minus points from my Converse and skirt way too young (though not excatly my latest purchase). Posing for educational purposes, my faboulous friend & me.  





3 comments:

  1. Onpa teillä tyylikkäitä vaatteita landella :)

    ReplyDelete
  2. Pähkäilen, onko tämä ironiaa vai ei. Samassa hengessä, kiitti vaan :)!

    ReplyDelete
  3. Noh, ehkä se on toi mustavalkoisuus, joka kaunistaa...

    ReplyDelete