Aug 7, 2012

August Zeitgeist

    
        
            
            
           
        
  
           

Alkukesän pastellihuuman, sitä seuranneen kirkkailla väreillä roiskimisen ja kaiken sen hakemisen jälkeen kaipaan takaisin yksiväriseen mustaan. 

Sinapinkeltainen paita oli erehdys, kokeilu, joka ei päätynyt koskaan päälle asti. Haudataan se hiljaisuudessa takaisin kaappiin, siirretään se rekille ja odottamaan sitä, että sävyt syvenevät ja murretut kaveeraavat keskenään villan eri muodoissa. Ja jotenkin tummansininen kesämekko, jossa veneet seikkailivat, tuntui ihan väärältä. 

Musta paitamekko, jonka helmaa ei koskaan lyhennetty, mutta jonka kohdalla laiskuus palkittiin muodin kiertopalkinnolla, oli sen sijaan ihana, ruma ja kaunis samaan aikaan. 

Ruma ja kaunis toistuvat usein muuten HBO:n uudessa sarjassa, jonka nimessä tiivistyy 2000-lukulainen lakoninen otsikointitrendi - Girls. Trendi on ihan mahdoton, muuten. Sarja sen sijaan on aika kiva ajankuva vaatteita, juomatapoja ja sisustusta myöten. 
        
               
Or in other words: Am I the only one who think the HBO series Girls should have a little more ambition on titling? Wearing mainly black, for you know, had the pastel surge and the garish colours mania and after that one needs some kind of interlude before the mustards, wines and woollens of the fall.  
          
         
      
   
        
              
                 

OK Decay

        
             
               
                
                  
            
            
           
Boheemius on kiva ilmaisu sille, ettei vain välitä, jaksa tai muista. Kukat, jotka poimittiin kesäkuun lopussa, kuihtuivat heinäkuun puolessavälissä, ja varisivat kunnes jäivät vain siihen. Vesi maljakoista haihtuu hiljakseen, jossain vaiheessa terälehtien tippumisesta syntyvä ääni hätkähdytti keskellä yötä. 

Mutta ehkä nyt voi katsoa, kiinnittää huomiota ja tarkastella lopputulosta. Ei niin kuin tutkija tai analysoija, vaan niin kuin joku, joka herää tai havahtuu toisesta toiminnasta ja katsoo ja näkee. Että pitäisikö 

  siivota, 
    ostaa tuoreita kukkia, 
      tehdä jotain? 

           
Or in other words: Bohemian is such a nice word for sloppy or paining lazy. 
       
  
       

Jun 19, 2012

The Blues Are Still Blue

            
              
                
                 
             
           
    
          
Absence makes the heart grow stronger, vähän tekee vain vihaiseksi ja joskus on ihan vaan pakko. Astuin vaatekaupan kassalle. Himoni pehmeään, siniseen kankaaseen on syntynyt uudelleen kesän myötä. Lomarahat menivät uusiin työkelpoisiin paitapuseroihin, alennuksessa ja vähän muutenkin. 

Or in other words: Absence makes the heart grow stonger and my crawings come louder as blue is the colour of my true blue baby I love you. Spent my earnings on sale for new blouses. Nice, but fit for work, too. 
         
           
         
        

Jun 17, 2012

Suddenly Gold

            
                
                 
                      
             
               
          
             
            
Äkisti keväällä kaikki oli täynnä eikä aikaa ollut kirjoittaa riviäkään.  
   
Or in other words: Suddenly last spring life, home, everything crammed.
      
         
      

Apr 10, 2012

On The Wall

        
         
           
                
          
          
         
             
Järjestelin ja siivoilin (taas). Kuin jälkiajatuksena seinälle syntyi impromptu kollaasi lehtileikkeistä, korteista ja vanhoista kuvista. Rustiikkisesti teippailin kuvat maalarinteipillä. Back to the basics; vaikka oikeasti en löytänyt teippikokoelmaani. 

Kyydillä tuli myös joitain uusia (vanhoja) huonekaluja mökiltä. Niillekin piti tehdä tilaa.

Or in other words: Time and sunshine on my hands and head, I'm moving furniture. As an afterthought I put few things on the wall, an impromptu collage. I'm aware of the rustic feeling the tape has, and I call it intentional, since I can't locate my proper tape stash. 

Also some new (old) things came from the cottage via mum. That, too, I had to make some space for the stuff. 
        
     

Apr 9, 2012

Counting The Days You Come Again

             
           
            
             
                
               
        
           

Pääsiäinen tuntuu tänä vuonna joulun jatko-osalta - olen ollut perheen kanssa, tavannut sukulaisia, syönyt, syönyt, syönyt ja juonut, vaihtanut lahjoja ja muutaman päivän saan nauttia herkkujen yltäkylläisyydestä. 

Or in other words: Easter this year was a like sequel to Christmas - eating, seeing family & relations, eating, eating & drinking, exchanging gifts and now I have leftovers too. The exchange of gifts comes from a lots of birthdays in our faminly in the spring.  
     
       

Apr 8, 2012

Talk Of The Town

         
       
           
             
       
           
        
            
Kaikki puhuvat pastelliväreistä juuri nyt. Kaikilla tarkoitan tietysti itseäni ja ystäviäni. Päätin haluavani mukaan.

Voin kehua, että kauppareissuni päättyi paremmin kuin ystävälläni, jonka ostoskassin värit olivat valkoinen ja musta. Minulla oli sentään vaaleansininen ja harmaa. Sanoisin, että olen voittanut pisteen.

En toki menisi niin pitkälle, että vannoisin koskaan enää ostamatta mustia vaatteita. Mutta muutama puuterinen, jäätelöltä näyttävä väri sopisi kauniisti mustan ja valkoisen kirjavaan (sanon kirjavaan, sillä vaikutelma on eittämättä kirjava, mikäli vaatteiden joukossa on toista sävyä kuin mustia) vaatekokoelmaani. 

Or in other words: Everybody talks about pastel colours these days, and with everybody I of course mean myself & my friends. Since I'm not a teenager any more, I can certainly blend in a trend. 

Easier said than done. I think I did better, how ever, than a friend of mine who went shopping for some pastels and ended up with a bag full of black & white. I at least scored some light blue with my grey silk & viscose t-shirt (it's an even mix - the front side is viscose and the back silk). Not a perfect ten, but worth a point. 

Avoiding the extremes, I wouldn't go as far as promise to never buy a black garment. But a soft ice cream hue wouldn't hurt my garderobe of black and white. 
        
            
        

Apr 7, 2012

You Can Kiss Me Now

       
         
               
             
       
     
    
        
Rakkauselämäni kuva. 
     
Or in other words: The face mask picked up last summer's Tokyo trip is very much my love life right now.
       
         

Colouring The Void

           
           
              
          
          
             
           
           
Rakastan uutta silkki-modaalihuivia, jonka ystävä toi Tokion Mujista. Huivi on suuri kaistale harsomaisen ohutta, häivähdyksen väristä ja pehmeää ja viileää ja niin kaunista, että sitä voi pitää vain esillä, vaikkei ikinä käyttäisikään. 

Or in other words: I love my new silk-modal scarf from Muji. It's such a pretty thing. Darling bought it at Tokyo & gave me for my birthday. 
    
      
        
                       
      

The Rewards Of Getting Older, Part Deux

     
          

   
       
   
  
        
Tämä syntymäpäivälahja tuli pyytämättä ja yllätyksenä, ja vannon, etten valehtele nyt. Mustavalkoinen posliini ja Marimekon mustavalkea Muija-kuosi ovat vaan niin juuri nyt, minulle, kiitos, ihanaa. Tanja oli käärinyt paketin niin kauniisti, etten voinut avata rusettia viikkoihin, kuukausiin

Or in other words: This present was a surprise hit. Though hardly anyone can be surprized by that I'm really into it. Wrapped so pretty, Tanja has the great talent for putting things together. 

This could be the beginning of a beautiful collection.
  
      

Apr 6, 2012

The Rewards Of Getting Older

           
              
               
                 
               
         
          
                 
Olin juhlimassa syntymäpäiviä, valmistujaisia ja valmistumisia. En ole läheskään valmis, olen vain vanhentunut. 

Or in other words: We had small celebration of birthdays & graduations. Me, I haven't graduated for a long time, I'm just getting older. 
   
   
       
          
But the rewards of getting older are not bad, either. This is one birthday present peeking in the bag. 
      
   

Mark Easterbrook Was Here

                
           
             
                 
             

                   
          
                              
Ja lähetti parhaita terveisiä pyhiksi. 

Or in other words: And she sent his very best for the holidays!
          
         

Mar 22, 2012

Jaguars Need You, Larry Or Is That A Pigeon On The Pipes

         
            
             
           
           
             
     
        
Jatkan itsetuhoa vielä muutamalla kuvalla keskeneräisestä, sotkuisesta crack-luolasta, jossa asun ja josta on hitaasti, vähän kerrallaan, kuin piano viidennestä kerroksesta, ihan varkain pienin hetkin rakentumassa koti. Elämä on kiertokulkua: tänään tässä ja illalla muualla, lähinnä koska pienessä kuutiossa vaihtoehtoja olla on vain niin monta. Otin kuvat päivällä, ja jo nyt huonekalut ovat siirtyneet toisiin paikkoihin.

Or in other words: I continue the self humilation project with more pictures from the unfinished, chaotic and straight damn messy apartment I live in. Slowly, with silent moments and giant roaring leaps (thumps!) it continues its metamorphosis into a home. Today here, in the evening some place else: its moves are much like a circle, in most ways just because there's only so many options in a small room. Took the snaps today. Now in the evening the pieces have moved again.        
          
        

Mar 21, 2012

Pinky Schminky

         
            
           
          
            
      
      
Neonpinkkiä oli pakko saada. Hain askartelukaupasta tarpeeksi vahvanväristä maalia, jota sutia kodinrakentamisvimmassa. Maalin - ynnä energian - ylijäämän purin vanhaan puuhenkariin, joka yksinäisenä oli eksynyt rautalankahenkarien joukkoon.
     
Or in other words: Hot neon pink alarm. I'm such a trend whore. The old wooden hanger got a pink coat of paint surely by almost an accident from leftover paint. Had a little decorating project at my new home. The hanger kind of stood out before from the mess of wired ones... but now it's really special, & I put only special things on it.
  
        
       
             
 

Mar 19, 2012

Just Hanging

      
           
              
           
               
           
       
            
Apua, mitä tirpalle on tapahtunut! Se roikkuu pää alaspäin; kukaan ei ole kiinnittänyt Thorsten van Eltenin lampun oksaa seinään. Kyyhkysvalaisin on käytössä kodin valonlähteenä Ikean vaatetelineessä ylösalaisin.
      
Or in other words: Poor pigeon light! The Thorsten van Elten lamp is hangin' casually upside down in Ikea clothes rack for nobody has put its perch on the wall. They have, like, a zillion other things to do.
     
  

The Cardboard Box Tea Party

          
            
            
         
           
          
         
           
Ensimmäiset hätäiset vieraat tietysti pahvilaatikoiden päällä. En tosiaankaan ole tehnyt ennätyksiä muuttokuorman purkamisessa. Olen vähän tällainen. Ei sänkyäkään.
      
Or in other words: First guest have had to sit on cushions on the floor. Never you mind about that: got new cups & serving plates by Marimekko & Iittala as a welcoming present. Tea & scones were tasty gathering around the cardboard boxes.