Dear Catastrophe Waitress

Ei saa nauraa, minulle kävi pahin mitä kahden kodin välillä voi tapahtua: unohdin yöpymiskassini väärään paikkaan. Toalettilaukku toisessa paikassa ja toisessa järkyttyneesti hakeva itse. Yöpymiskassissa on kaikkein kallisarvoisin maallinen omaisuuteni, se, joka tekee minusta itsen, säilyttää etäisyyden paljauden ja maailman välillä ja rakentaa joka päivä identiteettiä. Epäröin. Voinko mennä ulos ollenkaan. Peruutanko kaiken. Henkisen kasvun huomaa kriisitilanteissa. Joskus ennen olisin mennyt lukkoon ja heittänyt avaimen epätoivon kaivoon, kun minulla ei ollut edes kampaa. 


Kaivan kaapit, hyllynperukat ja kaavin kokoon sen mitä löytyy. Todellinen pelastuksen kiljahdus on viimein Diorin meikkipaletti. Diorilla on joskus 90-luvulla ymmärretty oleellinen: ruskea luomiväri, neutraali vaalea, pieni vaalea puuteripala. Jostain toisesta vanhasta poskille punaa ja loppunut meikkivoidepullo, jonka auki leikkaamalla saa vielä yhden kerran anteeksi. Siveltimien tilalla sormenpäät. Hiukset laitettiin viisipiikkisellä ja lakalla. 

Sotkuiseen ja vastaheränneeseen lookiin sopii iso valkoinen teepaita, musta rento hame ja lyhyt nahkatakki sekä legginssit ja ballerinat paljaissa jaloissa. Hauskat korvikset ja vanha musta rouvalaukku vähän viimeistellympään fiilikseen.

Or in other words: Don't laugh 'cause I nearly cried. I forgot my sleepoverbag in some place else in this in-between life of ours. Thank god to god & Christian Dior; I haven't used make-up palettes since I played kindergarten. This is fingerpaint again.

Talo

Joku kysyi saako Hämeentien Talossa hyvää ruokaa. Muistaakseni, ja muistaakseni olin oikeassa! Talon tapakset saivat minut autuaaksi. Salaatit ovat myös hyviä - vaan mikä ihme nillittäjä minuun on mennyt, sillä useamman kuin yhden kasvisvaihtoehdon puuttuminen sai minut rypistämään kulmiani. Päivän annostakin olisi pitänyt saada soijarouheella, tai ainakin tiedustelemalla. Nirso kasvissyöjä, eikö niille mikään kelpaa. Talon annosten parhaus on yksityiskohdissa: maustettu balsamico vei kielen mennessään.

Muuten - musiikki oli kuin valittu miellyttämään meidän kaltaisiamme tyttöjä - Placebo, The Cure, Kent ja Marcy Playground ovat kivaa vaihtelua. 

 

Chevré-kanasalaatti ilman kanaa.


Tonnikalasalaatti.


Tapaslautasella oli tiistaina oliiveja (nam), talon perunasalaattia, crackereitä, joiden päällä balsamicolla lurautettua vuohenjuustoa, fetajuustoa ja marinoituja artisokansydämiä.

Ps. Löysin vihdoin kesän silkkihuivin! Vanhassa huivissa oli niin sopivat värit, että se lähti mukaan Ansasta!
 

Or in other words: Lunch at local bar-restaurant Talo in Kallio was yummie and has put in me in the mood for more 90's Placebo, Marcy Playground, The Cure & Kent. Ps. Summer silk scarf brand new from Ansa vintage store!

Parasta Pitkään Aikaan

On lohdullista tietää, etteivät puut ole kukassaan vain Keski-Euroopassa. Pyöräillessäni kesän kynnyksellä Helsingissä voi hetkeksi uppoutua kuvitelmaan, että tämä hetki, nyt, on parasta pitkään aikaan.

Or in other words: Blooming can also happen here. 

Sinun Lapsesi Eivät Ole Sinun

On ihan supervaikeeta hyväksyä, ettei veljentyttöni, 2 v., ole paras ystäväni. Vielä. Samaistun niin voimakkaasti. Tai samaistan, ihan sama kummin päin. Mutta. Lapset ovat vielä aika kummia minulle. Olen täti, etäältä.

Or in other words: We're not so close, me & ma petite niece. It's a great shame, my fault, really. I'm always so tied up with my time, and really, where did two years go?  

Helsinki School.

Kuvat Nelli Palomäen ja Mikko Sinervon teoksista.

Taidemuseo Meilahden vasta päättynyt Helsinki Schoolin näyttely oli pakko käydä katsomassa. Pakko, monessakin mielessä. Susanna Majuri on yht'äkkiä valokuvan supertähtiä. Nelli Palomäki tekee perinteisiä hopeagelatiinivedoksia (ihanaa). Milja Laurilan muistia sivuava sarja ja Anni Leppälän vaatteilla koreilevat tytöt jäivät puhumaan päähäni. Noomi Ljungdell oli yhdistänyt semiotiikkaa, valokuvaa ja typografiaa ja lopulta poistanut yhtälöstä yhden!


Ja tämä yksi, jonka aihe oli yksinkertaisesti valon aistiminen. Sekä se toinen (Joonas Ahlava), joka tutki taiteessaan aivosolujen yhdistäviä kytkentöjä. 

Or in other words: Presenting photography & video art now, the exhibition of Helsinki School at Meilahti was a must on more than one way. Sneeking up to take a couple of snapshots from the works of Nelli Palomäki & Mikko Sinervo spelled g-u-i-l-t-y.

New York

Pienistäkin asioista voi tehdä suuria, jos päättää suhtautua niihin. Olen aina kiinnittänyt huomiota väreihin; onko siis ihmettelemistä, jos mietinkin uutta kynsilakan sävyä puoli vuotta ja ostopäätökseen menee 20 minuuttia, joista viisi olen myöhässä tapaamisesta keskustassa ja kymmenen kulutettu kahden myyjän kanssa. En yleensä ole näin harkitseva shoppaaja - jostain syystä minua nolotti selittää syy myöhästymiselle. Kotona lakkaa piti miettiä, piti kuvata ja kokeilla, eikä vain itselläni, vaan myös parhaalla ystävällä. Jos lakka hänellä näytti mahtavalta, miksi minun piti heti vaihtaa tuttuun ja turvalliseen kirkkaaseen punaiseen. Entä miksi inspiroiduin sovittamaan väriä kaikkien mahdollisten sävyjen kanssa ja lopulta ostaa kolme uudenväristä yläosaa, vain jotta saisin 3,60 euron ostokseni parhaat puolet esille.


Or in other words: New shade of nailpolish gives me something to consider about.

Instant Love

En olisi ehkä koskaan tullut määritelleeksi millaiset ovat kivat viinilasit, ellen olisi kohdannut näitä laseja Hietsun kirpparilla viime kesänä. Bing, instant love. Laseja oli neljätoista, seitsemän viinilasia ja seitsemän cocktail- tai shamppanjalasia. Viinilasit ovat tukevaa, kirkasta lasia, ne ovat suhteellisen pieniä, jolloin kaataa viiniä reippaasti eikä sen tarvitse lämmetä lasissa. Ne ovat miellyttävät pidellä. Ja jalka - se on ihanan värinen, murrettu lämmin roosa.

Värillinen lasi tulee muotiin taas kaikkien muiden 80-luvun asioiden kanssa. Ellei muuten, niin siksi että kirppareita koluavat opiskelijat saavat näitä nyt halvalla.

Ps. Poikkiksella on Iittalan Essencea. Niiden kulmikas muotoilu, korkea jalka ja ohut, hauras lasi eivät herätä minussa mitään tunteita. Viinilasit eivät tarvitse niin paljon; kaarevan viinilasin klassinen muoto ja läpinäkyvä materiaali ovat kauniita itsessään. 

Or in other words: Without these belles I would have happily drunk my white wine with glasses from Ikea. Last summer I saw 14 wine & cocktail or champagne glasses at Hietalahti flea market. I thought the price too high & the buyer wouldn't budge. We walked two blocks before turning back & picking the whole set up. It was love.  


Ps. Bf likes & collects the Essence glasses by Iittala. They're ok, I suppose, but not my thing. Overall, wine glass needs in my opinion very little.  

Fillari

Sain äidiltäni hänen vanhan polkupyöränsä, kun oma pyöräni katosi kellaristamme. Viime viikolla sain sen vihdoin käyttöön. Pyörä on liikennevälineenä huippu. Fillarilla ajaessani tunteeni ovat sekoitus riemua ja kauhua, pelkoa, ylpeyttä ja noloutta.

Myöhemmin: Haluaisin korin pyörän eturunkoon. Pelagolla, jonka polkupyörät ovat liikuttavan kauniita, on kuulemma valikoimissaan myös koreja! Pakko polkea Eurantie 12:sta vielä tällä viikolla! Nykyinen viritys on peritty pyörän edelliseltä omistajalta, joka myös arvostaa pyöriin liittyviä käytännöllisiä lähtökohtia. 

Or in other words: The bike is my mum's old I got when mine was stolen. Riding it is mix of feelings - joy, panic, fear & pride.  

Going Away Is Possible

Hain polkupyöräni huollosta. Toinen kerta onnistaa, ensimmäisellä kerralla selitin liian epämääräisesti, vaikka luulisi, että riittäisi, että kertoo, että tämä ei toimi, det här funkar inte, this thing here doesn't work. Polkupyörällä pitää voida ajaa, ja minä en päässyt ensimmäisen kerran jälkeen edes korttelin loppuun. Kaarsin takaisin. Jokin aikuisuuden osa on hiipinyt minuun, sillä vaikka drama queen minussa sanoi, tämä romu loppui nyt, fillarin selässä seuraavan kerran eläkkeellä, olin ulkoisesti tyyni ja hyppäsin ratikkaan. 

Eilen muodostin taas varovaisesti suhdetta pyörään. Jarrut tuntuivat pitävän enkä ole tottunut siihen, koko pyörä liian kevyeltä pitämään tasapainoa yllä ja kaikki muu liikenne pelotti. Bussit näyttivät hirvittävän korkeilta, muut pyöräilijät menivät lujaa läheltä. Niillä on tietysti ollut koko kevät aikaa rakastaa pyöriään. Tiedän nyt joitakin katuja, joille en enää mene, en ainakaan iltapäiväruuhkassa.

Polkupyörällä pääsen ihan minne vain. Ainakin, jos jaksan polkea. 

Uusi matkalaukkuni on siltä varalta, että päätän joskus vaihtaa polkupyöräni lentokoneeseen. 

Or in other words: Yesterday I picked up my bike my repar. If I ever decide to swap my bicycle on aeroplane I have now a suitcase to go with.

Hiekkaa Kengissä / Sand In My Shoe

Olen huono sandaali-ihminen. En omista yksiäkään sandaaleja. En ymmärrä, miksi pitäisi. Jalkani palelevat aina, en välitä katsella jalkateriäni enkä ymmärrä, miten sandaalien kanssa voi kävellä hiekkateillä.

Ihastuin pari vuotta sitten Vagabondin gladiaattorisandaaleihin. En koskaan omistanut niitä, vaikka etsin niitä samoja ja kaikkia muita. Vagabondin tämän kevään gladiaattorit eivät ole aivan yhtä hienot, mutta ovat ensimmäiset vastaan tulleeni, joiden ulkonäkö vastaa kriteerejäni - ne ovat mustat ja niissä on remmejä, soljet, tasainen pohja & vetoketju takana, tai ovat edes lähellä niitä. Lisäksi niissä on tarpeeksi kapea lesti, jotta ne sopivat edes joten kuten eivätkä hölsky tai näytä liian suurilta. Niitä valmistetaan koossa 35. Sandaaleissa ei voi voi huijata koon kanssa pohjallisilla, sukilla tai nyörittämällä ne kunnes veri ei kierrä.

Nämä uutuudet ovat lähes täydelliset. Nyt pitäisi enää muistaa, miksi alun perinkään halusin gladiaattorisandaalit. Minkä kanssa näitä käyttää? Mitä ajattelin?

Ei voi tietää. Mutta tässä ne ovat. 

 

Or in other words: I'm no sandal girl. I have often cold feet, I rather dislike my toes and how do people walk with them on sand anyway?

I have no idea why I originally wanted gladiator sandals. But these by Vagabond are the best I've come up so far - flat and black leather with buckles and straps. And they fit fairly good, which is essential in any open shoe type.

But here they are, and so is the summer. Any idea how to wear these?

Selma

Nämä aurinkolasit kuuluivat joskus isotädilleni Selmalle. Muistan Selman hämärästi lapsuudestani. Elävämmin muistan kertomukset, miten Selma asui 1970-luvulla Australiassa. Kotona oli perintönä monta jännittävää esinettä, jotka oli tuotu ulkomailta matkamuistoina. 

Nykyisin en ehkä ripustaisi kokonaista krokotiilinnahkaa seinälleni, mutta aurinkolasit ovat ehkä hauskimmat, jotka omistan. Ne peittävät sitä paitsi sopivasti melkein puolet kasvoista. Jopa parhaan ystäväni mielestä näytän älyvapaalta ne päässäni. 

Or in other words: These sun glasses are prolly the coolest accessories I own. They used to belong to my mother's aunt Selma, who moved in Australia in the 1970's. In my childhood days the stories about her in Australia were as exiting as the souveniers we inherited after her death. While I'm not quite there yet to keep a crocodile skin on my wall these shades are so hip! 

Even though people laugh right out my face & even my best friend think I look ridiculous on them.

Herkkää

Haaveilin joskus 2000-luvun puolivälissä herkästä vaaleanvihreästä makuuhuoneesta. Sitten minulle kerrottiin, että vihreän seinän kautta heijastuva valo näyttää ihon epäedullisen värisenä ja suunnitelma hylättiin. Unohdin ajatuksen.

Unelma muistui mieleen, kun pysähdyin tämän kuvan kohdalle. 

Kuva lehdestä Elle Interiör, 5/2010, Petra Bindel.

Or in other words: I had a dream about light green bedroom walls once. Back in the mid-2000's I was told how unflattering it would look reflecting the light on people's skin. We abandoned the idea for a more favourable soft yellow. 


The dream came to me again when saw this picture from a perfect green bedroom on May issue of Elle Interiör by Petra Bindel.

The Butcher, The Baker, The Candlestick-Maker

I wish I could say I've done a lot past week-end, but I haven't. He has.

What We Are Doing

To illustrate our little project I took some snapshots. The upstairs room is next to the bigger bedroom. It is longish, with three windows and odd angles and four small cupboards. The best part of the room is the slanting roof and the beautiful evening light. I've always loved those.

At first my bf was supposed to live the house only 'till he got something else. He was to house-sit the building after its previous occupants had had a divorce and the family went apart. With 6 rooms and three storeys it's for a single guy a bit on the larger size. During the years, other rooms got a purpose while this little attic room gathered junk.

After the room was emptied on this past winter it revealed pretty poor state. The paper on the walls was frayed, bubbly and stained. But there were no water marks. The wood floor was gone from acid yellow to angry orange. The ceiling plates were distorted and the screws had left marks.

But it had potential. I love it more than any other room in house - perhaps just the western light and small, odd angles. Or maybe 'cause it's been so long unhabited and lonely

The windows are little rustic, too. But I don't wanna do a thing to that. We'll let them be, like that, showing example that once the window fittings were painted bright yellow.

 

The cupboard doors are pretty garish, though original and showing nicely the the material. They have locks only, no handles. As of now they're full of junk - other people's and his. In my dreams they habit my fabric supply, shoes and old handbags. You're probably looking a cleaning cabinet, though.

Älyttömän Mielenkiintoista / Really Interesting

- Onneksi minulla on huomenna tentti, ei tarvitse mennä ulos. Alkukesän auringonpaiste ja helle aiheuttavat minulle joka vuosi kauheamman moraalisen syyllisyydentunteen kuin seitsemän tuopin juominen Helsingin keskustassa ja tanssiminen ja riisuuntuminen samaan aikaan verhot auki, tai se, että lupauksistani huolimatta käytän kuitenkin luottokorttiani, shoppaan halpavaateketjuissa niin etten jaksa kantaa muovikasseja kotiin asti tai nukun vahingossa iltakuuteen vapaapäivänä. Se, että kärsin tuskallisesti koivu- ja heinäallergiasta, lohduttaa edes vähän. En voi mennä ulos, olenhan allerginen. Joskus heikkona hetkenä turvaudun identiteetinrakennuspalikkaan numeroon 666. On parempi olla kalpea ja mielenkiintoinen kuin terve ja iloinen.

- Tentti oli silti, vaikka yläkerrassa oli älyttömän mielenkiintoinen työ. Luin jostain, että alle kolmikymppisten opiskelijatyttöjen mielestä kaikki on älyttömän mielenkiintoista - ja totta se on! Hiomakoneiden toiminta, hiekkapaperin ääni, kitti onkin aine eikä vain värin nimi! Todellisuus on mielenkiintoista. Kaikkein kaunein vaihe oli kun lattiat oli yläkerran romuhuoneessa hiottu, mutta työntekijä mennyt koneelle katsomaan jaksoa 24:sta. Tai se, kun maalia oli seinissä ja katossa ja lopulta myös maalarin nenän pielessä ja saattoi nähdä hihattomassa maalausvaatteessa ojentajalihaksen (vai oliko se koukistaja) muodon. Sen saattoi arvata - maalin ollessa seinässä ihmetteli valitsiko sitä sävyä ihan oikeasti yli puoli sekuntia. Se oli valkoinen, enkä enää edes muista mikä sievä nimi olikaan. 

- En malta odottaa, että tentti on ohi ja pääsemme hiomaan portaita. Portailla istuminen oli jo lapsena minusta hauskinta ikinä. Voin sitä paitsi kuvitella kiiltävän valkeana hohtavat puiset rappuset. Kittiä meni jo portaiden koloihin ja yöllä saattoi seurata valkoisia laikkuja pimeässä kuin fosforinhohtoisia tassunjälkiä. Haaveilin taas siitä koirasta, jotta olisin saanut kastaa pieniä tassuja maaliin ja tehdä kortteja tai seinätaidetta. 

- Ostamassani Sköna Hemissa olevat puunväriset portaatkaan eivät saa minua luopumaan valkeasta haaveestani. Ei edes, vaikka Emmas Designblogissa oli koukuttava kuvasarja vuosisadan vaihteen (sen, joka oli belle epoque eikä turhaan) kerrostaloasunnosta, jonka leveät lattialankut olivat vaaleaa mäntyä ja yhdessä mustavalkoisen sisustuksen kanssa niin boheemin chic, että melkein kuulee niiden siteeraavan ironisesti Rimbaudia. Olen saanut valkeaa maalia ihoni alle, eikä se lähde pois. 

( Onneksi maali on muuten vesiliukoista. )


Or in other words: I have an exam tomorrow and I do not have to get out of the house, figure out what to wear even though I have spent better part of salaries in summer gear the whole spring or change my diet for real food. 

- At bf's house the painting job made a breakthrough at the weekend without me. I was dying to get into the sandpaper stuff and white paint. I was sitting with the exam books, peeking upstairs every so often. You'd have no idea how must dust sanding wood floor makes until you've seen little toeprints on everywhere the worker stepped on breaks. 

- We're doing the spare bedroom whole white, floor, walls, ceiling & giving the staircase a whitening too. We've discussed painting the staircase dark wooden paneling walls, too, but decided to let them stay original 50's style dark pine. The rail however doesn't look original and will come off & white. I'd like to paint the floors on upstairs small hall & the master bedroom, but we'll see about that. The sanding stuff's a bit of a pain, he says! I imagine the whole second floor uniform & white like wise grandma's attic / Swedish cottage or something similar.  

- Bigger half the walls are painted on the upstairs room, now, while the floor waiting. Maybe at the end of the week I'll get sanding too, the stairs and painting them as well. I can't wait. 

- The white paint makes every difference. Though Emmas Designblog & the new Sköna Hem show off with plain wooden planks on floors & stairs. Pretty, but not for us (right now)!  

Bathrooms

Perjantaiyön kuumuudessa haaveilen viileästä suihkusta. Idässä omakotitalon yläkerran kylpyhuoneessa näytti lattialaatta vähän hassulta. Litsis, lätsis, sanoivat lattialaatat. Kun kurkittiin, niiden alla oli uima-allas. Saumaukset kuulemma pettävät joskus. Vuokraisännän mukaan ongelma on hoidossa ennen muuttoa.

Kylpyhuoneissa tärkeintä on suihku, valo ja valkoiset kaakelit. Kaikkein tärkeintä on kuitenkin se, että se on. 

Or in other words: There was a funny look at floor tile at the upstairs bathroom. We took a peek. It was swimming. We both grew very solemn (if not panicky). A new bathroom floor, said the land lord, should be done before the end of the month.

So you see, I have a hope of a new bathroom. Or if only a bathroom. Sometimes things just need to be.

20 Päivää / 20 Days

Pala kerrallaan & laatikko kerrallaan & esine kerrallaan kotini alkaa kuoriutua. Kohta on jäljellä pelkät seinät. Yöpöytä matkustaa tänään. 

Or in other words: Moving bit by bit. And the bed side table was no longer!

Working Subject

 

Kuvat Twentytwentyone.com, Lagom & oma.

Archie Grand muistikirja - Flos Tab T pöytälamppu - Anything nitoja - Marimekko penaali - Anything teippikotelo - Massimo Vittin Max 365 kalenteri. 

Tänään pitäisi opiskella, kirjoittaa ja lukea artikkeleita. Kokosin sen sijaan pienen kollaasin siitä, mitä työpöydältäni ihan selvästi puuttuu. Flosin työpöytävalaisin, alkajaiseksi.  

Or in other words: I should be working, but how can I when I have so many things missing from by working desk! Like an Archie Grand notebook, Flos T Table lamp, Anything stapler, Marimekko pen bag, Anything tape dispenser, Massimo Vitti Max 365 wall calendar.

Kew Gardens!

 Kuva Pedro E.Guerrero via Hello! Tiger.

Koko päivän potkittuani soraa ja kiviä pihalla
     huusin kauhusta kohdatessani kastemadon 
          opin että multa lahottaa puuta 
               ja ettei omenapuiden alla voi kasvattaa mitään.
Olen niin viluissani
                    tahdon sisälle.

Or in other words: All day long I stomp outside. I want in!

Ugly Cupcake

Porkkanamuffinsseista rumimmat jäivät kotiin, iltapäiväteen ja mustikkapiirakan seurassa nautittavaksi. Söpöt vuoat löysi eräs, yllätyksekseen - KappAhlista.

Or in other words: The ones which design didn't quite pass our scrutiny were left at home to be eaten with a late afternoon tea.

All Wrong Pete Tong

Pieleen menee! Taannoin ostamani Lumene Natural Code minikynsilakka (4 - Cheer Up) on pullossa ihanan värinen, ja juuri sopiva pieni annos minulle pastellista persikkaa monokromaattisia värejä pehmentämään. Ei tosin minulle. Ihoni ei sopeudu lakkaan, joka on valovoimaisempi vaalean sävy. 

MACin Select -meikkivoiteen kanssa olin onneksi tarkempi - kokonaisen pullon testaamisen sijaan pyysin kauniisti pientä näytettä. Kotona näytin kamalalta - sävy, jonka piti olla kylmä ja ehdottomasti valikoiman vaalein oli juuri niin väärä kuin voi olla. Olin kasvoiltani keltaoranssi. Ei näin.

Or in other words: Gone wrong on two times lately - first with a nail polish tone too light & peachy for my nails and second time with (a free sampler, thankfully) MAC Select foundation that was just too dark for my skin. Will stay off peach & nude on cosmetics for awhile. 

Ceci N'est Pas Kafka

Minun oli tarkoitus syödä, katsoa tv-ohjelma ja olla seurallinen. Juutuin koko illaksi selailemaan printtejä Little Paper Planes -nettikaupassa. Haluan tuon, ja tuon, ja tämän, tämän, ja tämän.

Or in other words: Lots of preppy prints at Little Paper Planes.