Art Deco Blah Blah (But Love Finnish Contemp Photograph)

   

    

     

     

     

       

 
   
Tykkään nykytaiteesta ja pienistä gallerioista, en osaa odottaa mitään tiettyä ennakkoon. Anni Leppälän (s. 1981) valokuvia on Galleria Amassa vielä sunnuntaihin asti. Leppälän Viime vuodet -näyttelyssä oli esillä se järkyttävän kaunis vedos tytöstä punaisessa hiusnauhassa juuri ennen pimeää, mutta myös muita niin kauniita ja herkkiä kuvia, joissa punertavahiuksinen tytönhahmo piirtyy esiin tummaa taustaa vasten. En kestä. Leppälän kuvat ovat niin kauniita ja monitulkintaisia, etten edes mieti vaan nautin, mikä on superharvinaista, koska tykkään analysoida ja nähdä eri käsitteitä, asioita ja tulkintaa.

Ei Amos Andersonin ART DECO ja taiteet, France-Finlande 1905–1935 näyttely huono ollut. Se oli vain rajallinen. Art deco maalaustaiteessa on jäänyt hämäräksi. Se on niin vahva tyyli dekoratiivisessa taiteissa. Ääh, onko Suomessa edes taiteessa art decoa, mitä, näyttelyyn oli saatu esille Venny Soldan-Brofeltin 1920-luvun töitä, Yrjö Ollilaa sekä Nikolai Kaariolta, joka maalasi Turun modernismin liepeillä, muutama pienehkö, yllättävä työ, joissa näky 1920-luvun alun art decon pastelliset värit, antiikin vaikutus sekä Kaarion töissä geometrisuus, joka kohtaa dekoratiivisuuden ja leikittelevän sisällön tumman ja kullan värikontrasteissa. Mutta vertailu ranskalaiseen Maurice Denis'in ei välttämättä tee Juho Rissasen tai Eero Järnefeltin art decoa, sori. Veistostaiteessa art deco on paljon helmpompi nähdä vaikka Wäinö Aaltosen tyylitellyissä yli-ihmisissä tai Janssonin herkissä figuureissa. 

Yllättävästi hienoin osuus oli art decon ja 1920-luvun tanssin yhteenkietoutuma. Piti hätistellä ihan kauemmas niistä. Haluan lisää Isadora Duncania! 

Or in other words: Was art deco really an art form or does it show stylistically on in decorative arts? Baffled. Finnish Art Deco in painting is sure a mystery, Nikolai Kaario was a nice surprize and Venny Soldan-Brofelt's pastels, too. The concept & graphic design of the exhibition the Amos Anderson ART DECO and the Arts, France-Finlande 1905–1935 was a thrill, I'm not sure if the concept should be the main attraction at the show. Enjoyed the part about Art Deco & dance! Want more of Isadora Duncan! 

Anni Leppälä at Ama Gallery was so sweet. Go see, it ends on Sunday.

   

     

     

And What I Really Got

   
     
     
     
   
   

    

      

Osana tätä leikkiaikuisen elämääni rakastan saada ja antaa lahjoja. Lahjoista nauttiminen voi olla jokapäiväistä, listojen tekemistä, arkiesineiden käyttämistä, taiteen ihastelua - ja se ihana, kamala lahjapöydän perinne. Aina muutama päivä lahjojen lahjojen antamisen tai saamisen tienoilla ne lahjat kootaan yhteen ja niiden ympärillä huokailen, ihastelen ja ällistelen, kiitollisuuttani siitä että saan antaa ja ottaa vastaan, ja että joo, maailmassa tehdään kauniita, kivoja esineitä.

Viikon alussa vielä muutama synttärilahja nökötti sängyllä juhlien jälkeen. Ystävät, jotka toivat bileisiin vaahtokarkkeja, olivat tajunneet ihan oikein lempivärini, P.G. Wodehousen Jeeves & Wooster Omnibus kertoi vastauksen ihan kaikkeen. Sitä on pakko lukea ääneen, ja aksentilla. 

Maailman kauneimmassa rasiassa oli pieni käärö, kaksi lippua, joilla me karataan sirkukseen. Ihanalta koulukavereilta sain Hayn puuterivaaleanpunaisen vihon, johon voin kirjoittaa dada-runoja ja automaatiokirjoituksella, washiteippiä sekä pillejä, jotka tökkäsin heti mansikka-avokadosmoothieen, jonka sävyyn raidat sopivat ihan täydellisesti. Toinen toi Lontoon -tuliaisena pienen uniikin taidekirjan. Paras ystäväni, joka tietää lempikauppani nimen ja makuni paremmin kuin minä itse, antoi jotain mitä olen hypistellyt koko talven: täydellisen istuvat nahkakäsineet. Kolmannen yliopistoystävän paketissa oli mitä ihanin heijastava rintakoru. 

Hattu unohtui kuvaan muuten vain. Lisäksi sain ruokalahjoja, jotka on jo syöty! 

Or in other words: In my lame, pseudo-adult life where I pretend to pay my bills but go to sleep very late, I still love presents, to give & to get. I got such pretty presents last weekend I couldn't resist when couple of them hung out on the bed. & I gathered all of them to this embarrassing group photo. As you can see, I got marshmellows(!), Jeeves & Wooster Omnibus, tickets to the circus, a Hay notebook in dusty pink, small unique art book, straws, leather glowes and pretty neat brooch, I have the best friends girl could wish for! And something else, too, but that's already eaten.

Thank you, I'm sure I'm not worthy! 

      

     

What I Wished For

   
   
     
   
   
 

Pictures for the laptop sleeve by Fabric Paper Glue, the Gentlewoman cover from The Cover Junkie and both Iittala objects from Finnish Design Shop.

      
       
On ihan oikeasti mahdollista, ettei kuvankäsittely ole vain minun juttuni. Se selittäisi, miksi kaikki kollaasini ovat kammottavia. Tein yhden eikä sitä voinut laittaa esille. Laitoin silti.

Mutta, jos minulta kysyttäisiin, mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi, voisin ehkä esittää jotain toiveita, joissa olisi läppäripussukka mustavalkoisilla ja kullanvärisillä kolmioilla (1), lehtitilaus, esimerkiksi The Gentlewoman, Deko tai Lula Magazine, Iittalan Vitriini kirkkaalla lasilla (3) tai Iittalan messinkinen Nappula-kynttilänjalka (4). Tai sitten vain kiemurtelisin ja sanoisin, etten tarvitse mitään. Ja se on totta. 
     
   
Or in other words: I was going to present this collage image of my birthday wishes, but it turned out so poor I chose not to. 
   
Ok, I did it anyhow. 
     
     

She's Not Here

     
     
       
         
     
   

   
     
Tänään on toinen päivä siitä kun paras ystäväni muutti Tokioon. Kävin Tokiossa pari vuotta sitten ja muistan melun ja ihmisten lisäksi hiljaisuuden. Hiljaiselta tuntuu myös nyt. 

Or in other words: This is the second day after my best friend moved away to Tokyo. Brought this post card among other things from a trip there couple years ago. Oddest thing is how I remember the silence when all I expected was noise. 
   
    

A Good News Day

   
   
   
Paitsi että Tukholma tulee pikkuhiljaa Helsinkiin, kun sisustuskauppa Granit avaa toukokuussa liikkeen Helsinkiin, muuttaa Punavuori Kallioon, kun Moko Market tekee tiloja Sörnäisiin vanhalle hattutehtaalle(!). Ahh, ihanaa, toiveeni toteutuvat ja sateenkaari syntyy ihan tähän viereen. Kuka laittaisi tänne vielä American Apparelin, Beyond Retron ja Mujin, olisi kaupunki täydellinen.

Ette muuten kuulleet tätä minulta, ette varmasti, koska nämä ovat ihan niin kuin old news. Piti vaan iloita. 
  
Or in other words: Stockholm comes to Helsinki with Granit and Punavuori turns up in Kallio with new a Moko Market store and cafe! Good ones! Now if we also get American Apparel here, please & thank you, a Beyond Retro and a Muji shop city life in Helsinki would be perfect!
    
   
       

The Boyfriend Cut

Ja sitten jotain aivan muuta: olin ystävän seurana kaupassa ja suosittelun jälkeen ostin (halvat) poikaystäväfarkut, enkä mitä tahansa boyfriendejä, vaan jotenkin aivan mahdottoman isot ja keskisiniset, pehmeät ja ruttuiset kulahtaneet farkut. Ne olivat isot, sillä pienet koot olivat loppu, tai päätetty ettei niitä kannata kääpiöiden päälle yrittääkään. Päädyin luultavasti ostopäätökseen siksi ettei minulla ole ollut pitkään aikaan yhtä hauskaa sovittaessani housuja. Housujen sovittaminen on niin lähellä itsemurhaa kuin ilman lääkkeitä ja viinaa voi olla. 

Sen hetkisten vaatteiden kanssa asu oli enemmän kuin vähän Chaplinin Kulkuri - tasapainotan yleensä kauluspaitaa, väljää neuletta, bleiseriä ja maihareita vekkihameella. Ajattelin että nämä ovat eniten äitihousut, jotka olen koskaan omistanut (siis housut, joissa tunnen itseni pukeutuneeksi äidikseni, mutta ehkä myös jonkun muun äidiksi, ainakin lahkeisiin voisi piilottaa muutaman koiranpennun). Nauratti. Sitten vakavoiduin ja yritin miettiä, miltä äidistäni tuntui 1980-luvulla, mutta nauratti taas. Kuljin äitini housuissa. 

Kassalla ystäväni kuuli lauseen "En ole varma sopivatko nämä imagooni", mutta se kuuli vain väärin.

En ole kumminkaan vielä keksinyt neulepaitaa lukuunottamatta minkä kanssa roikkuvat, väljät ja nilkoista rullatut farkut voisi pukea. Mutta nämä farkut ovat kuulemma mukavimmat ikinä. En ole päättänyt vielä, jäävätkö farkut kotiini. En tiedä, kehtaanko niitä pitää edes pyykkipäivinä. Nämä ovat mukavat, se on tavallaan totta. Toisaalta, niin ovat myös pyjamanhousut, legginsit ja yhdet ihanat väljät viskoosiset printtihousut, jotka hankin Topshopista pari vuotta sitten. 

   Photo from Atlantis Home via Home and Delicious/Pinterest.

     

Onneksi universumi tiputti juuri tämän kuvan Pinterestissä vastaan. Asukokonaisuus olisi täysin toteutettavissa, farkut ovat täsmälleen samanlaiset ja musta mohairneuleeni on talven 2012-13 rakastetuimpia vaatteita. Nudenvärisiä korkokenkiä en valitsisi - pilaisiko se kaiken? enkä käytä massiivisesti koruja, koska less is more ja kevyempää sitä paitsi eivätkä korot ole tuntuneet omilta pitkään aikaan.

Jopa kuvan rajaus on samalainen off with their heads! -tyyppinen, joista tykkään. Toteutan ja kuvaan oman versioni lähitulevaisuudessa, eli ehkä en koskaan. 

Or in other words: I bought jeans my mum would likely wear. This picture is the image they look in my fantasies, really it comes from Pinterest. The debate is on! 
    
    

I Fought In A War

   
     
     
   
   
   

       

     

Talvi oli ihan tavallinen, koko ajan väsytti ja valoa oli niin vähän, ettei ilman jalustaa otettu kuin tärähtäneitä ja sumuisia kuvia. Vaikka koko ajan hoettiin, että käpertykää, pukeutukaa villasukkiin, katsokaa elokuvia ja polttakaa kynttilöitä, olin välillä aivan sikamaisen kyllästynyt kaikkeen. Olin sikamaisen kyllästynyt muotiblogeihin, joissa esiteltiin vaatteita takit auki, ovatko ne järjiltään, ja uhh, myös sisustusblogeihin, joissa tuntui olevan vain pelkkää sitä samaa. Söin liikaa karkkia, kävin ulkona ja koulussa ja töissä väsytti. 

Ihan sillä tavalla normaalisti odottelin, että voisiko se valo tulla jo ja päästäisiin jatkamaan elämää kauniisti? 

Or in other words: With no natural light whatsoever I took no pictures to be happy with. 

                

              

 
   

     
       

Shiny & New, Happy Birthday To Me

   
     
       
       
       
   

 

   
     
Näillä kengillä, jotka annan itselleni syntymäpäivälahjaksi, kävellään uuteen kevääseen. Ainakin ehkä melko varmasti, tanssitaan ja kävellään ja käydään kirjastossa ja luetaan ja valmistutaan. Ikävöidäänkin, ehkä, vähäsen, ainakin aamuyöstä, mutta muuten aiotaan olla että nyt, tässä, tämä, samana ja silti uutena.

Valitsin varmasti mustat nauhakengät, mutta tällä kertaa lakeerisina! vaikka yritin kyllä ja ihailin korallinpunaisia sandaaleja ja konjakinvärisiä maihareita. Mutta vain ilman näitä ei voinut elää.
   
 
Or in other words: Will try to make it. This spring, when it comes, I'll be ready to jump in, to take it all, to walk into something bright and wonderful.  

August Zeitgeist

    
        
            
            
           
        

  

           

Alkukesän pastellihuuman, sitä seuranneen kirkkailla väreillä roiskimisen ja kaiken sen hakemisen jälkeen kaipaan takaisin yksiväriseen mustaan. 

Sinapinkeltainen paita oli erehdys, kokeilu, joka ei päätynyt koskaan päälle asti. Haudataan se hiljaisuudessa takaisin kaappiin, siirretään se rekille ja odottamaan sitä, että sävyt syvenevät ja murretut kaveeraavat keskenään villan eri muodoissa. Ja jotenkin tummansininen kesämekko, jossa veneet seikkailivat, tuntui ihan väärältä. 

Musta paitamekko, jonka helmaa ei koskaan lyhennetty, mutta jonka kohdalla laiskuus palkittiin muodin kiertopalkinnolla, oli sen sijaan ihana, ruma ja kaunis samaan aikaan. 

Ruma ja kaunis toistuvat usein muuten HBO:n uudessa sarjassa, jonka nimessä tiivistyy 2000-lukulainen lakoninen otsikointitrendi - Girls. Trendi on ihan mahdoton, muuten. Sarja sen sijaan on aika kiva ajankuva vaatteita, juomatapoja ja sisustusta myöten. 

        

               

Or in other words: Am I the only one who think the HBO series Girls should have a little more ambition on titling? Wearing mainly black, for you know, had the pastel surge and the garish colours mania and after that one needs some kind of interlude before the mustards, wines and woollens of the fall.  

          

         

      

   

        

              

                 

OK Decay

        

             

               

                

                  

            

            

           

Boheemius on kiva ilmaisu sille, ettei vain välitä, jaksa tai muista. Kukat, jotka poimittiin kesäkuun lopussa, kuihtuivat heinäkuun puolessavälissä, ja varisivat kunnes jäivät vain siihen. Vesi maljakoista haihtuu hiljakseen, jossain vaiheessa terälehtien tippumisesta syntyvä ääni hätkähdytti keskellä yötä. 

Mutta ehkä nyt voi katsoa, kiinnittää huomiota ja tarkastella lopputulosta. Ei niin kuin tutkija tai analysoija, vaan niin kuin joku, joka herää tai havahtuu toisesta toiminnasta ja katsoo ja näkee. Että pitäisikö 

  siivota, 
    ostaa tuoreita kukkia, 
      tehdä jotain? 

           
Or in other words: Bohemian is such a nice word for sloppy or paining lazy.