Showing posts with label blah blah blah. Show all posts
Showing posts with label blah blah blah. Show all posts
Dec 8, 2013
Apr 11, 2013
The No Goth Girls
Pics from Pitchfork.
Kuulemma ihmiset, jotka yli 18-vuotiaina värjäävät hiuksiaan mustiksi, ovat ihan gootteja. Yritin kyllä selittää, että en ole ollut gootti viimeiseen sataan vuoteen, että those days are behind me. Annoin sen kommentin kyllä anteeksi, onhan se ymmärrettävää. Joistain kohdista vain näyttää siltä, että olen aika gootti; esimerkiksi varmaan jostain tosi erilaisesta pisteestä katsoen. Oikeasti olen nykyään vain matkalla johonkin, jostakin, joka joskus oli tosi goottia.
Musiikkimakunikin on ihan eri. Paitsi joistain en luovu, kuten Siouxsie & the Bansheesta. Loukkaannuin ihan oikeasti, kun joku sanoi Siouxsieta huonoksi laulajaksi. Postpunkhan ei ole varsinaisesti goottia, sitä kuuntelevat sitä paitsi nykyään kaikki.
Uusi lempibändini Dum Dum Girls ei ole gootti, mustat hiukset ja punainen huulipuna ovat klassista rokkia. Jules ja Kristin näyttävät supertyylikkäiltä. Voisinko päästä jotenkin vetoamalla näihin tsubuihin?
Or in other words: I wasn't offended, but I was called a goth the other time. Black hair dye over 18 is goth, he said. I'm not, I'm like past that. I was I like I used to be, now I'm just fine.
Taste in music is totally not the same thing.
Black hair goes so well with red lips and leather jackets. Like Jules & Kristin in the Dum Dum Girls. How cool are they, huh.
Except this one from NME.
Jk. Muut hiusvärit ovat cool, myös, nyt kun katson tarkemmin.
Tunnisteet:
blah blah blah,
hair issues,
music to love and listen,
paper clippings
Apr 9, 2013
Colours Of Spring, Like Black
Värit ovat niin kivoja ja hienoja, ja aina välillä vedän jonkin muun värisen vaatteen päälleni, ja uhoan että hei, tämä mekko ei ole musta. Toisinaan se on hieno, super, makea ja cool juttu, ja sitten aina välillä se ystäväni laitoin sen saman mekon kuin aina ennenkin onkin yllättäen ihan täsmälleen samankaltainen kuin se ei musta mekkoni ja näytämme koko illan morsiusneidoilta. Sometimes you win some, ja sitten aina välillä revin hiuksiani epätoivossa, koska minulla ei ole tarpeeksi mustia mekkoja kaapissani!
Or in other words: Sometimes you win some, sometimes you wear something other than black. On Saturday at my niece's 5th birthday Topshop mid-length dusty pink chiffon dress was a hit, the column dress was just made for sitting on the floor & cutting paper dolls. At a club opening other night, my friend's 'oh the same old usual dress as always' was almost exactly like the Topshop cobalt blue lace dress I had on. & we looked like bridesmaids. I like Topshop. Oh, I don't know, maybe I don't have enough black dresses yet. With pockets, that is, anyway.
Tunnisteet:
blah blah blah,
diy,
second hand,
the spring,
what's your favourite colour
Mar 27, 2013
So True
The Invisible Woman kirjoittaa Guardianin verkkosivuilla
bleisereiden kaikkivoipaisuudesta, ja on niin oikeassa. Bleiseri
sopii kaikkiin asuihin ja tekee niistä vakuuttavampia välittömästi.
Tajusin sen hankittuani vihdoin mustan, yksinkertaisen ja istuvan
bleiserin Tokiosta pari vuotta sitten. Testasin mustan bleiserin
kykyä tehdä kaikista asuista uskottavampia kerran heittämällä
jakun pyjaman ja villasukkien päälle. Olisin voinut mennä
palaveriin, pankkiin tai vetämään koulutuspäiviä niiltä jaloilta. Anekdootin kannalta on
tylsempää että vein vain roskat. Jil Sanderin Uniqlolle
suunnittelema bleiseri on lempivaatteeni.
Or in other words: A Jil Sander for Uniqlo black simple blazer couple years ago is the best damn thing I've bought in years. Wear it everywhere, taking out the trash on top of a pyjamas to every presentations or lecture. The Invisible Woman on Guardian is so true.
Or in other words: A Jil Sander for Uniqlo black simple blazer couple years ago is the best damn thing I've bought in years. Wear it everywhere, taking out the trash on top of a pyjamas to every presentations or lecture. The Invisible Woman on Guardian is so true.
Tunnisteet:
blah blah blah,
I just had to tell somebody this
Mar 24, 2013
Easter-ish
Tämän lähemmäs en varmaan pääsiäiskoristeluita mene. Oksat ja rumankauniit (sekä ihan sairaan kauniit, oi Pinterest, oi oi!) kananmunat ei näy täällä. En vihaa pääsiäistä, ainoastaan suklaamunia, enkä jaksa rämpiä pusikoissa etsien oksia.
Or in other words: This is probably the closest I get on Easter deco. Hate chocolate easter eggs, have no desire to collect any twigs. I don't hate the fest, I just can't get any more out of myself than this regular spring thing.
Tunnisteet:
at home,
blah blah blah,
horticulture love,
pics,
the spring
Mar 22, 2013
Art Deco Blah Blah (But Love Finnish Contemp Photograph)
Tykkään nykytaiteesta ja pienistä gallerioista, en osaa odottaa mitään tiettyä ennakkoon. Anni Leppälän (s. 1981) valokuvia on Galleria Amassa vielä sunnuntaihin asti. Leppälän Viime vuodet -näyttelyssä oli esillä se järkyttävän kaunis vedos tytöstä punaisessa hiusnauhassa juuri ennen pimeää, mutta myös muita niin kauniita ja herkkiä kuvia, joissa punertavahiuksinen tytönhahmo piirtyy esiin tummaa taustaa vasten. En kestä. Leppälän kuvat ovat niin kauniita ja monitulkintaisia, etten edes mieti vaan nautin, mikä on superharvinaista, koska tykkään analysoida ja nähdä eri käsitteitä, asioita ja tulkintaa.
Ei Amos Andersonin ART DECO ja taiteet, France-Finlande 1905–1935 näyttely huono ollut. Se oli vain rajallinen. Art deco maalaustaiteessa on jäänyt hämäräksi. Se on niin vahva tyyli dekoratiivisessa taiteissa. Ääh, onko Suomessa edes taiteessa art decoa, mitä, näyttelyyn oli saatu esille Venny Soldan-Brofeltin 1920-luvun töitä, Yrjö Ollilaa sekä Nikolai Kaariolta, joka maalasi Turun modernismin liepeillä, muutama pienehkö, yllättävä työ, joissa näky 1920-luvun alun art decon pastelliset värit, antiikin vaikutus sekä Kaarion töissä geometrisuus, joka kohtaa dekoratiivisuuden ja leikittelevän sisällön tumman ja kullan värikontrasteissa. Mutta vertailu ranskalaiseen Maurice Denis'in ei välttämättä tee Juho Rissasen tai Eero Järnefeltin art decoa, sori. Veistostaiteessa art deco on paljon helmpompi nähdä vaikka Wäinö Aaltosen tyylitellyissä yli-ihmisissä tai Janssonin herkissä figuureissa.
Yllättävästi hienoin osuus oli art decon ja 1920-luvun tanssin yhteenkietoutuma. Piti hätistellä ihan kauemmas niistä. Haluan lisää Isadora Duncania!
Or in other words: Was art deco really an art form or does it show stylistically on in decorative arts? Baffled. Finnish Art Deco in painting is sure a mystery, Nikolai Kaario was a nice surprize and Venny Soldan-Brofelt's pastels, too. The concept & graphic design of the exhibition the Amos Anderson ART DECO and the Arts, France-Finlande 1905–1935 was a thrill, I'm not sure if the concept should be the main attraction at the show. Enjoyed the part about Art Deco & dance! Want more of Isadora Duncan!
Mar 18, 2013
I Fought In A War
Talvi oli ihan tavallinen, koko ajan väsytti ja valoa oli niin vähän, ettei ilman jalustaa otettu kuin tärähtäneitä ja sumuisia kuvia. Vaikka koko ajan hoettiin, että käpertykää, pukeutukaa villasukkiin, katsokaa elokuvia ja polttakaa kynttilöitä, olin välillä aivan sikamaisen kyllästynyt kaikkeen. Olin sikamaisen kyllästynyt muotiblogeihin, joissa esiteltiin vaatteita takit auki, ovatko ne järjiltään, ja uhh, myös sisustusblogeihin, joissa tuntui olevan vain pelkkää sitä samaa. Söin liikaa karkkia, kävin ulkona ja koulussa ja töissä väsytti.
Ihan sillä tavalla normaalisti odottelin, että voisiko se valo tulla jo ja päästäisiin jatkamaan elämää kauniisti?
Or in other words: With no natural light whatsoever I took no pictures to be happy with.
Mar 7, 2012
More Mess
Asioita ei parantanut se, että sairastuin flunssaan kesken muuton. Kolme päivää nielin limaa ja juoksin asioilla, järjestelin ja kannoin tavaroita. Sitten iski uupumus ja nukuin yli vuorokauden.
Tunnisteet:
at home,
blah blah blah,
Marimekko,
second hand,
ugh kill me
Feb 1, 2012
Things Will Be Better
Puoli vuotta asunnottomana ja kahdeksan kuukautta limbossa. Kyllä tämä tästä!
Tunnisteet:
at home,
blah blah blah,
look what I got,
take the light,
ugh kill me
Apr 23, 2011
Väliaikatiedote
Suunniteltuani viikon tai pari kunnolla työntekoa on aika taas palata normaalijärjestykseen. Tähän mennessä tapahtunut: annettu kyytiä pihan lehdille haravalla niin, että ne tajuavat varmaa olla tulematta enää; leikkautettu 1 kpl epäonnistuneita tukkamalleja, tehty hummusta ekaa kertaa (sauvasekoitin on se juttu, nimimerkki kokemusta nyt on), leivottu 1 kpl suklaakakkuja, tuhlattu 1 kpl palkkoja ja luettu sekä Elle Interiörin että Living Etc:n huhtikuun numerot ja löydetty niistä yksi kuva per lehti, jotka inspiroi (money well spent). Päiviä kuninkaallisiin häihin: 6 (vaikka ei meillä lasketa).
Or in other words: After planning studies couple of weeks it's time to get back on the usual routine. Happened meanwhile: sweeped dead leaves so hard from the yard so they better know not to come around here no more (found muscles long thought gone, they better not come around now more, ouch-ouch). Had one bad hair cut, made houmous for the first time (laughed on the word not for the first time), baked one chocholate cake, squandered one small wage and read through both Elle Interiör and The Living Etc April issues and found one inspiring pic per magazine (money well spent). Days until the royal wedding: 6 (but not the we're counting).
Mar 14, 2011
Take It As A Game
Vaikka just tällä hetkellä en innostu oikein mistään, saa kevätmuoti varmasti minut pähkinöiksi. Ihan kohta hiplaan kaupoissa kuin ensirakkauttani. Siihen asti pitäisi yrittää käyttää sitä, mitä kaapissa jo on - esimerkiksi miksen osaa pitää näitä silkkipaitoja??
Or in other words: Even though right this moment I'm not particularly sold by spring fashion, I'm far too sure it'll make my head spin in time way too soon.'Till then should be wearing what's already in mine - these silk shirt, for one. How come I don't know how to?
Mar 1, 2011
What Does This Say About Me
Ainakaan meikkipussin sisällön mukaan en ole mikään oikea aikuinen. Kosmetiikkani on epäyhtenäinen kokoelma edullista ja luonnonkosmetiikkaa, joukossa muutama kalliimpi tuote. Olen yrittänyt yhtenäistää ja ostaa tasokkaampia tuotteita, mutta en nykyisin vain jaksa panostaa johonkin sellaiseen kuin meikkaaminen. Huomaan käyttäväni koko ajan vain vähemmän aikaa ja vaivaa koko asiaan. Minulta puuttuvat vakavasti otettavan naiseuden performaation välineet, ne vakavat rasiat, merkit, jotka maksavat paljon. Tilalla on tätä vaaleanpunaista mielikuvanuoruutta.
Or in other words: I wish I could say my make-up bag is full of good quality products. I kind of envy I feel such a teen looking at the collection spread at the bed. Cheap mixes with natural & more expensive cosmetic brands. And I can't see things improving; all the time I feel less & less inclined to use energy on make-up.
Tunnisteet:
blah blah blah,
cosmetics,
pics,
this is me - who are you
Jan 18, 2011
G-u-g-g-e-n-h-e-i-m !
Olisiko niin hienoa, jos Helsingissä olisi oma Guggenheimin museo! Ehdotan paikaksi Kalliota - mieluiten vanha tehdasrakennus.
Aug 20, 2010
Villa In The Moon Or Such Alike
Herääminen tänä aamuna väsyttää ja tylsistyttää, flunssa rasittaa. Töihin meno ja tuleva viikonloppu tuntuvat yhtä innostavilta kuin tapaaminen suuhygienistin kanssa. Pakko kuitenkin vääntäytyä, poikkis soittaa Nerd Networkin 1-vuotissynttäreillä Nollassa. Niistän verta ja ääni on jossain kellarissa muiden tavaroideni kanssa. Tällä viikolla on ensimmäisiä aamuja pitkään aikaan, kun puutalossa on kylmä ja pitää vääntää lämpöä päälle.
Ironisesti uusimmassa Deko-lehdessä esiteltiin ihania puutalokoteja keskustassa (kai Oulun keskustakin on keskusta, vaikka minua ei saisi sinne enää millään, kiitos vain. Ne talvet). Tämä alue on keskustasta yhtä kaukana maantieteellisesti kuin sosio-kulttuurisesti (häh - kohtaaminen eilen paikallisten kanssa = paluu yläasteelle).
Or in other words: Sleepy, cold with a flu I'm as exited about going to work & weekend as a chipmunk - not. Sneezing, shrivering, the house felt cold and for the first time in a long while the heat is turned on. Ironic, isn't it, that the new issue of Deko magazine presents charm of these old wooden villas in the city centres of Oulu & Helsinki. One is as likely to have a villa in the moon, for sure.
Ironisesti uusimmassa Deko-lehdessä esiteltiin ihania puutalokoteja keskustassa (kai Oulun keskustakin on keskusta, vaikka minua ei saisi sinne enää millään, kiitos vain. Ne talvet). Tämä alue on keskustasta yhtä kaukana maantieteellisesti kuin sosio-kulttuurisesti (häh - kohtaaminen eilen paikallisten kanssa = paluu yläasteelle).
Or in other words: Sleepy, cold with a flu I'm as exited about going to work & weekend as a chipmunk - not. Sneezing, shrivering, the house felt cold and for the first time in a long while the heat is turned on. Ironic, isn't it, that the new issue of Deko magazine presents charm of these old wooden villas in the city centres of Oulu & Helsinki. One is as likely to have a villa in the moon, for sure.
Tunnisteet:
blah blah blah,
inspiration,
interiors,
paper clippings
Aug 18, 2010
Pantyhoseblah
Kaivoin lapsenomaisella riemulla kaapista syksyvaatteita vain todetakseni, että kaikissa mustissa sukkahousuissani on reikä. Kaikki sukkahousuni ovat mustia. Vihaan uusien mustien sukkahousujen ostamista.
Or in other words: With a child-like enthusiasm I picked up autumn from my wardrobe, grey knits, pleated skirts & thick pantyhoses, only to discover that all my pantyhoses have a runner. I hate putting money on new tights. It's the most boring thing ever.
Jul 15, 2010
Being Boring
Olen usein tylsä. Berliinissä olen ollut tylsä monta kertaa - Daniel Libeskindin Jüdisches Museum sopi minulle hyvin. Saksassa saksalaista ekspressionismia, dönereitä ja sadannen kerran italialaista.
Or in other words: We were often boring. Stuff that white people do kind of boring - Libeskind's Jewish Museum, German expressionism, döner kebab & an Italian restaurant for the hundreth of time.
Tunnisteet:
blah blah blah,
going out and about,
the summer,
what I wore today
Jul 6, 2010
Bare
Berliinissä on noin 30 astetta lämmintä. Legginssit ovat out of the question. Säärten paljastamiselle ei ole vaihtoehtoja. Tulimme illalla lentokentältä ja olin trikoomekossa, legginsseissä ja tennareissa. Ahdistuin jopa sukista. Täällä shortsihaalarit, joille Helsingissä hymähdellään, ovat käytännöllisin vaihtoehto. Kaikilla on täällä shortsit. Nyt jopa minullakin, kun kävin hakemassa ahdistukseeni yhdet AA:n myymälästä. Haussa vielä siistimmät taskulliset - taskut vaatteessa ovat aina lohdullinen vaihtoehto.
Yllättäen puolialastomaan peilikuvaansa törmääminen on yhä shokki, mutta ehkä alan pikku hiljaa totutella siihen, että minulla on myös olkapäät, kaula, pohkeet ja reidet. Toki ne ovat kuolemankalpeat ja aivan liian lihalliset, mutta kulkeminen burkhassa olisi täällä vain liikaa kärsimystä. Yritän ajatella, että minulla on demokraattinen oikeus paljastaa ihoa siinä missä muillakin ikäisilläni tytöillä. Kauneudella ja sillä mikä on sopivaa on aivan liikaa muutenkin valtaa elämässäni.
Or in other words: Temperature is +30 C in Berlin. Leggins are out of the question. There is no comfortable option for bare legs, so I shaved mine and only occasionally shriek at my outlook on mirror. I feel neither neat nor fresh, but I'm going to have to manage. I even bought shorts today, my oh my.
Yllättäen puolialastomaan peilikuvaansa törmääminen on yhä shokki, mutta ehkä alan pikku hiljaa totutella siihen, että minulla on myös olkapäät, kaula, pohkeet ja reidet. Toki ne ovat kuolemankalpeat ja aivan liian lihalliset, mutta kulkeminen burkhassa olisi täällä vain liikaa kärsimystä. Yritän ajatella, että minulla on demokraattinen oikeus paljastaa ihoa siinä missä muillakin ikäisilläni tytöillä. Kauneudella ja sillä mikä on sopivaa on aivan liikaa muutenkin valtaa elämässäni.
Or in other words: Temperature is +30 C in Berlin. Leggins are out of the question. There is no comfortable option for bare legs, so I shaved mine and only occasionally shriek at my outlook on mirror. I feel neither neat nor fresh, but I'm going to have to manage. I even bought shorts today, my oh my.
Tunnisteet:
at home,
blah blah blah,
diy,
I shop therefore I am,
my o my,
the summer
Jun 14, 2010
Jugurttitofua
Kun olen onneton, huokailen ääneen. Laitan kamalaa ruokaa. En saa unta tai nukun kellon ympäri. Istun suihkussa ja tuijotan seinää.
Eilen tein rikoksen tofua kohtaan. Jugurttitofun resepti Marianne Kiskolan ja Sanna Miettusen Tofukeittokirjasta olisi ansainnut onnellisemman kokin - sekä pidemmän marinointiajan, tuoreet ainekset JA oikeaa chiliä.
Or in other words: I'm a horrbile cook when I'm unhappy. Yesterday's tofu with yogurt deserved a happier cook - among with longer marinating time, fresh herbs and more chili.
May 17, 2010
Älyttömän Mielenkiintoista / Really Interesting
- Tentti oli silti, vaikka yläkerrassa oli älyttömän mielenkiintoinen työ. Luin jostain, että alle kolmikymppisten opiskelijatyttöjen mielestä kaikki on älyttömän mielenkiintoista - ja totta se on! Hiomakoneiden toiminta, hiekkapaperin ääni, kitti onkin aine eikä vain värin nimi! Todellisuus on mielenkiintoista. Kaikkein kaunein vaihe oli kun lattiat oli yläkerran romuhuoneessa hiottu, mutta työntekijä mennyt koneelle katsomaan jaksoa 24:sta. Tai se, kun maalia oli seinissä ja katossa ja lopulta myös maalarin nenän pielessä ja saattoi nähdä hihattomassa maalausvaatteessa ojentajalihaksen (vai oliko se koukistaja) muodon. Sen saattoi arvata - maalin ollessa seinässä ihmetteli valitsiko sitä sävyä ihan oikeasti yli puoli sekuntia. Se oli valkoinen, enkä enää edes muista mikä sievä nimi olikaan.
- En malta odottaa, että tentti on ohi ja pääsemme hiomaan portaita. Portailla istuminen oli jo lapsena minusta hauskinta ikinä. Voin sitä paitsi kuvitella kiiltävän valkeana hohtavat puiset rappuset. Kittiä meni jo portaiden koloihin ja yöllä saattoi seurata valkoisia laikkuja pimeässä kuin fosforinhohtoisia tassunjälkiä. Haaveilin taas siitä koirasta, jotta olisin saanut kastaa pieniä tassuja maaliin ja tehdä kortteja tai seinätaidetta.
- Ostamassani Sköna Hemissa olevat puunväriset portaatkaan eivät saa minua luopumaan valkeasta haaveestani. Ei edes, vaikka Emmas Designblogissa oli koukuttava kuvasarja vuosisadan vaihteen (sen, joka oli belle epoque eikä turhaan) kerrostaloasunnosta, jonka leveät lattialankut olivat vaaleaa mäntyä ja yhdessä mustavalkoisen sisustuksen kanssa niin boheemin chic, että melkein kuulee niiden siteeraavan ironisesti Rimbaudia. Olen saanut valkeaa maalia ihoni alle, eikä se lähde pois.
( Onneksi maali on muuten vesiliukoista. )
Or in other words: I have an exam tomorrow and I do not have to get out of the house, figure out what to wear even though I have spent better part of salaries in summer gear the whole spring or change my diet for real food.
- At bf's house the painting job made a breakthrough at the weekend without me. I was dying to get into the sandpaper stuff and white paint. I was sitting with the exam books, peeking upstairs every so often. You'd have no idea how must dust sanding wood floor makes until you've seen little toeprints on everywhere the worker stepped on breaks.
- We're doing the spare bedroom whole white, floor, walls, ceiling & giving the staircase a whitening too. We've discussed painting the staircase dark wooden paneling walls, too, but decided to let them stay original 50's style dark pine. The rail however doesn't look original and will come off & white. I'd like to paint the floors on upstairs small hall & the master bedroom, but we'll see about that. The sanding stuff's a bit of a pain, he says! I imagine the whole second floor uniform & white like wise grandma's attic / Swedish cottage or something similar.
- Bigger half the walls are painted on the upstairs room, now, while the floor waiting. Maybe at the end of the week I'll get sanding too, the stairs and painting them as well. I can't wait.
- The white paint makes every difference. Though Emmas Designblog & the new Sköna Hem show off with plain wooden planks on floors & stairs. Pretty, but not for us (right now)!
Apr 16, 2010
(500) Days Of Summer
Saw this movie a week ago (in a bit late-ish) & been playing the music in my head since. Oh, & Zooey's wardrobe, my heart sighs!
Indie-schmindie.
Subscribe to:
Posts (Atom)