Äitini ja minä olemme eri ikäpolvea. Esimerkiksi siis, kun molemmilla on vapaa perjantai, ja sovimme menevämme yhdessä kaupungille ostoksille. Erilaisuus näkyy heti tapaamispaikasta sovittaessa. Stocka on kuulemma kylän kallein kauppa, ja minä kuulemma kulutan aivan liikaa tuloihini nähden. Mutta, äiti, sanon, siellä on Habitat! Habi mikä. Minä saavun kellon alle puoli tuntia myöhässä. Äiti on odottanut jo neljäkymmentä minuuttia katsellen näyteikkunoita ja kukkaosastoa.
Gaudetessa hän menee aivan harmaaksi ja painuu mitään sanomatta ulos. Kuulemma haisee pahalta. Tuoksukynttilät, vaikka kuinka hienot, eivät ehkä ole hyvä äitienpäivälahja. Sushia äiti ei suostu syömään, pizza- ja kebabpaikat ovat minulle liikaa, joten ehdotan Toria tai Bali Haita. En tiedä enää missä olen! Mitä minä teen täällä! äiti huutaa eksistentialisesti, vaikka ollaan Punavuoren päässä Iso-Robaa ja menossa Vintage Babuskan kautta Bali Haihin lounaalle. Yritä siinä sitten elää hetkessä ja nauttia elämästä, kun toinen miettii vain tekemättömiä töitä.
Ruokaa odottaessaan äiti leppyy vähän. Ja viimein hihkuu jopa, kun keksii, minne hän haluaa mennä: Fidalle! Tämä meillä on yhteistä: katsomme vanhoja vaatteita ja huonekaluja hartaina yhdessä.
Sitten takaisin siihen, mikä meissä on erilaista: säästän veljentyttären lahjassa ja tuhlaan säästyneet ostamalla parin Vagabondin mustia korkokenkiä.
Or in other words: Our concept of having a fun day off bears little resemblance. The age gap sometimes really shows between me & my mum. I bet she would rather have been home sewing when I dragged her through Helsinki's boutiques & cafes. & I bet she wouldn't have put her savings on new pair of shoes.
No comments:
Post a Comment