Yllätin itseni viikonloppuna. Tai ehkä se vain tempaisi minut mukanaan. Kiertelimme sunnuntaina aamupäivän pihakirppisillä. Ihailin lähinnä koiria, ja sitä surrealismia, joka syntyy, kun näkee virtanaan ihmisiä uneliaan lähiön kaduilla - ja joillain on käsissään lamppu. Illansuussa saavuimme talolle. Haravoin lehtiä, asenteella ja silmät kiinni, kun toinen kyllästyi kantamaan kohtaamani kotilot naapurin tontille. Pidättelin oksennusta, kun kuvittelin haravan piirin kohtaavan pienen kotilon. Kesken haravointia puussa yläpuolellani lauloi lintu. Lehdettömillä oksilla heilahti hiilenvärinen pyrstö. Kuvittelin, että se mustarastas. Sitten se lopetti.
No comments:
Post a Comment