Vapaat lauantaipäivät ovat erikoisuus. Itse asiassa ne ovat niin harvinaisia, että saan niistä nykyisin päänsärkyä. Vapaapäivälle kasaantuu kohtuuton määrä odotuksia; en ikinä kykene käyttämään vapaan lauantain kaikkia haaveita. En koskaan tee mitään hyödyllistä, en onnistu pitämään hauskaa, en vietä laatuaikaa rakkaiden kanssa. En koskaan maalaa tai remontoi, en pese ikkunoita tai lattioita. Riitelen, poden päänsärkyä tai en koskaan pääse ylös sängystä. Täydellisen päivän odotuksissa olen epic failure.
Paitsi eilen!
Teimme lauantaina päiväretken Porvooseen. Heräsimme kahdeksalta, poimimme ystävät Beatlen takapenkille ja huristelimme Porvooseen. Ennen kymmentä olimme ensimmäisen kirpputorin oven takana (mummot kiilaavat joka kerta). Kiersimme divareita, kirpputoreja, second hand & vintageliikkeitä ja vanhan Porvoon pieniä ihania putiikkeja. Söimme lounasta nepalilaisessa mutta emme ehtineet Brunbergin tehtaanmyymälään.
Olen hämmästynyt. Kulmakarvani pomppaavat kattoa vasten kuin heliumpallo.
Nämä tarjottimet ja lautanen ovat kirpputoreilta joulun välipäivinä. Kotimatkalla Pohjanmaalta piipahdimme astioita, huonekaluja, tekstiilejä, tauluja, kameroita, kodinkoneita ja lasia pursuilevalla vanhojen tavaroiden liikkeessä erään talon kellarikerroksessa Ala-Härmässä. Eräänä tummana sunnuntaina kävimme yhdessä Myllypuron Työ & Toiminta ry:n kirpputorilla, josta poimimme pienen tiikkitarjottimen ja oranssin yksinäisen lautasen.
Or in other words: Flea market finds from close & a bit farther from home. The kitsch rose printed tray my absolutely must have find from the trip to bf's parents on Christmas & the small plate & teak tray from more close to home on a charity flea market in Helsinki.
Mikä suurenmoisen mainio lausepari: "Olen hämmästynyt. Kulmakarvani pomppaavat kattoa vasten kuin heliumpallo." Minäkin tahtoisin hämmästyä niin, mutta en oikein osaa. Minä siis hämmästyn hyvin harvoin. Mutta arvaa, tänään se kuitenkin tapahtui. Minun poikkis, umm, miekkis (?), argh, no se keneen oon hullaantunu, laitteli tänään meille katsottavaa dvd-soittimeen ja samalla selitti jotain. Yhtäkkiä hänen asentonsa ja ilmeensä muuttui jotenkin, niin, että muistin aivan tarkkaan, miltä hän näytti nuorena (tunsimme jo siis silloin pintapuolisesti). Hämmästyin niin, etten heti edes kehdannut mainita asiasta. Se oli niin outoa. Otin tuon hetken ja vaikutelman kuitenkin myöhemmin puheeksi, ja hui, hän sanoi, että hänellä oli juuri siinä hetkessä tullutkin kummallinen olo, häivähdys jostain vuosien takaa -tunnelma. Me olimme molemmät aivan ällistyneitä. Ihme juttu.
ReplyDelete