Going Away Is Possible

Hain polkupyöräni huollosta. Toinen kerta onnistaa, ensimmäisellä kerralla selitin liian epämääräisesti, vaikka luulisi, että riittäisi, että kertoo, että tämä ei toimi, det här funkar inte, this thing here doesn't work. Polkupyörällä pitää voida ajaa, ja minä en päässyt ensimmäisen kerran jälkeen edes korttelin loppuun. Kaarsin takaisin. Jokin aikuisuuden osa on hiipinyt minuun, sillä vaikka drama queen minussa sanoi, tämä romu loppui nyt, fillarin selässä seuraavan kerran eläkkeellä, olin ulkoisesti tyyni ja hyppäsin ratikkaan. 

Eilen muodostin taas varovaisesti suhdetta pyörään. Jarrut tuntuivat pitävän enkä ole tottunut siihen, koko pyörä liian kevyeltä pitämään tasapainoa yllä ja kaikki muu liikenne pelotti. Bussit näyttivät hirvittävän korkeilta, muut pyöräilijät menivät lujaa läheltä. Niillä on tietysti ollut koko kevät aikaa rakastaa pyöriään. Tiedän nyt joitakin katuja, joille en enää mene, en ainakaan iltapäiväruuhkassa.

Polkupyörällä pääsen ihan minne vain. Ainakin, jos jaksan polkea. 

Uusi matkalaukkuni on siltä varalta, että päätän joskus vaihtaa polkupyöräni lentokoneeseen. 

Or in other words: Yesterday I picked up my bike my repar. If I ever decide to swap my bicycle on aeroplane I have now a suitcase to go with.