Dear Catastrophe Waitress

Ei saa nauraa, minulle kävi pahin mitä kahden kodin välillä voi tapahtua: unohdin yöpymiskassini väärään paikkaan. Toalettilaukku toisessa paikassa ja toisessa järkyttyneesti hakeva itse. Yöpymiskassissa on kaikkein kallisarvoisin maallinen omaisuuteni, se, joka tekee minusta itsen, säilyttää etäisyyden paljauden ja maailman välillä ja rakentaa joka päivä identiteettiä. Epäröin. Voinko mennä ulos ollenkaan. Peruutanko kaiken. Henkisen kasvun huomaa kriisitilanteissa. Joskus ennen olisin mennyt lukkoon ja heittänyt avaimen epätoivon kaivoon, kun minulla ei ollut edes kampaa. 


Kaivan kaapit, hyllynperukat ja kaavin kokoon sen mitä löytyy. Todellinen pelastuksen kiljahdus on viimein Diorin meikkipaletti. Diorilla on joskus 90-luvulla ymmärretty oleellinen: ruskea luomiväri, neutraali vaalea, pieni vaalea puuteripala. Jostain toisesta vanhasta poskille punaa ja loppunut meikkivoidepullo, jonka auki leikkaamalla saa vielä yhden kerran anteeksi. Siveltimien tilalla sormenpäät. Hiukset laitettiin viisipiikkisellä ja lakalla. 

Sotkuiseen ja vastaheränneeseen lookiin sopii iso valkoinen teepaita, musta rento hame ja lyhyt nahkatakki sekä legginssit ja ballerinat paljaissa jaloissa. Hauskat korvikset ja vanha musta rouvalaukku vähän viimeistellympään fiilikseen.

Or in other words: Don't laugh 'cause I nearly cried. I forgot my sleepoverbag in some place else in this in-between life of ours. Thank god to god & Christian Dior; I haven't used make-up palettes since I played kindergarten. This is fingerpaint again.